Kuukauden taiteilija, lokakuu 2008/

Lokakuun kuukauden taiteilija, Designmuseon aula, 16 – 31.10. 2008
Irina Pått
Paperitaiteilija, valaisinsuunnittelija
Toimintani on ollut kaksitahoista; paperitaiteilijan ja valaisinsuunnittelija-valmistajan.
Vielä 1980-luvulla tein sarjan pronssiin valettuja veistos-päitä, mutta jo 90-luvun alussa
siirryin taiteessani pellavapaperin käyttöön. Lumen (siitä yritykseni nimi Lumidesign),
veden ja jään monimuotoisuus sekä taivaan sini olivat alkusysäyksiä töilleni.
Valaisinyritykseni LUMIDESIGN perustettiin vuonna 1997 ja on ollut luonteva jatke
paperitaiteelleni ja kaikelle sille mitä olin aiemmin oppinut eri paperilajien ominaisuuksista.
Jotkut valkoisista valaisinkaari-malleista, sommiteltu valo-installaatioiksi, näen itse
lumikinoksina joita voin mielin määrin järjestellä erilaisiksi sommitelmiksi.
Pellava kuuluu tärkeimpiin paperinvalmistuksessa käyttämiini raaka-aineisiin ja on erittäin
kestävää: Vanhin pellavasta valmistettu, Kiinasta löydetty paperiarkki, on vuodelta 8 ennen
ajanlaskumme alkua. Olen käyttänyt valaisimissani myös uusiopaperikuitua jota saadaan
jauhamalla vanhoja farmarihousuja. Työskentely pellava-, sekä lumppupaperikuitujen
kanssa on ollut innostavaa ja monivaiheista taidekäsityötä.
Vuodesta 2007 myös ruostumaton teräs on kuulunut materiaalivalikoimiini. Tähän
materiaaliin päätyminen on luonnollinen seuraus siitä, että olen yli kymmenen vuoden ajan
käyttänyt metalliverkkoa pelkkänä tukimateriaalina. Nyt, työssäni niin uskollisen tukijani,
metalliverkon, on aika esiintyä täydessä loistossaan:
Ensin, taidekäsityönä valmistui kaksi kattokruunu-prototyyppiä ja nyt lokakuussa 2008,
kahden vuoden kehittelytyön jälkeen, Interieur 08 messuilla Belgiassa (www.interieur.be),
julkistetaan ensimmäinen teolliseen tuotantoon suunnittelemani ”Chandelier Spring # 1”valaisin.
Designmuseoon olen valmistanut erikoisvalaisimet: Pitsivalaisin LEHTI.
Vuonna 1994 tein sarjan paperipaneeleita, joiden pitsimäiseen toteuttamiseen olin saanut
vaikutteita isoäitini ristipistomallistosta. Aiheina olivat mm. aallot, kasvit ja linnut.
Materiaalina oli jo silloin pellavamassasta valmistettu paperi. Designmuseossa nyt esillä
olevat kaksi valaisinta ovat tämän vuoden tuotantoa. Näissä olen palannut ristipistojen
maailmaan. Materiaalina on samainen kovetettu 100 % pellava. Vuoraus mulperipaperilla.
Koko:
Poltin:
Hinta:
54 x54 cm
Max 25 W hehkulamppu tai energiasäästölamppu.
300 €
www.artists-o.fi/kuukaudentaiteilija
www.designmuseum.fi
www.lumidesign.eu
Artist of the Month - October, Design museum, Helsinki, October 16 – 31
2008
Irina Pått
Paper Artist, Light fixture designer
My work consists of two different paths: On one hand, I am working as a paper artist and
on the other hand as a lamp designer. In the 80s, I was making bronze sculptures, but in
the beginning of the 90s, I moved over to the fascinating paper art. From the very
beginning, I was using flax (linen) fibres and mulberry paper. Snow (in Finnish ”Lumi”),
water, ice and the blue sky have been the sources of inspiration for my work.
My company LUMIDESIGN was established 1997 as a natural continuation of my paper
art. Some of my lamps, especially installations, I see as snow heaps, which can be
composed in many different ways.
The flax fibres are one of the most important raw materials that I have been using when
making paper. This material is very durable: The oldest flax fibre paper is found in China
and dated back to 8 B.C. In special cases, I have also been using recycled jeans to make
paper.
Since 2007, I have also used stainless steel as a new material. Previously the metal grid
was used as a backing material, but in the new lamps, the shining stainless steel grid
gives the characteristic of the model. The first prototypes were hand made and now after
two years of development the new model, Chandelier Spring # 1, will be launched at the
21st International Biennale Interieur 08, in Kortrijk, Belgium (www.interieur.be).
For Design Museum, I have made lamps called LEAF.
In 1994, I made a series of paper panels, the models of which were influenced by my
grandmother’s old stitch works. The models used were waves, plants and birds. The
material was flax paper on metal grid. The models at display at Design Museum are made
this year. The design is influenced by those old works from the early 90s. The material is
flax and mulberry paper.
Dimensions:
54 x 54 cm
Light source:
Max 25 W / 240 V incandescent or energy saver lamps
Price:
300 €
www.artists-o.fi/kuukaudentaiteilija
www.designmuseum.fi
www.lumidesign.eu
Månadens konstnär - oktober, Designmuseets aula, 16 – 31.10, 2008
Irina Pått
Papperskonstnär, designer/ljusarmaturer
Under årens lopp har jag jobbat inom två områden: som papperskonstnär och
lamparmatur designer. Ännu i slutet av 80-talet gjorde jag huvudsakligen bronsstatyer,
men i början på 90-talet gick jag över till att arbeta med papper av lin och mullbärsträd.
Inspiration till mina arbeten har jag fått av snö (Lumi är snö på finska), vatten och is samt
himlens blå färg.
Lampföretaget LUMIDESIGN startades 1997 och har varit en naturlig fortsättning på min
tidigare papperskonst. En del av mina vita modeller ser jag som snödrivor som kan
kombineras till lampinstallationer.
Lin är ett av mina viktigaste råmaterial och det är mycket beständigt: det äldsta pappersark
av lin, som hittats i Kina är från år 8 f Kr. I en del av mina modeller har jag också använt
lumppapper, gjorda av gamla jeans.
Sedan 2007 har jag också arbetat med rostfritt stål. Jag har länge använt metallnät som
stödmaterial för papperet men nu framhävs själva metallnätet:
Först föddes två prototyper för hand, och nu efter två år har den första industriellt
framställda modellen blivit färdig att visas på Interieur 08 – mässan i Kortrijk, Belgien
(www.interieur.be). Takkronan kallas Chandelier Spring # 1.
BLAD -lamporna på Designmuseet är gjorda i spetsmönster.
År 1994 gjorde jag en serie skärmar av papper. Dessa var influerade av min farmors
korsstygnsmodeller med mönster av bl.a. vågor, växter och fåglar. Materialet var redan då
papper gjort av lin.
Armaturerna som nu är utställda på Designmuseet är gjorda i år. I dem har jag återgått till
korsstygnsmönstren. Materialet är fortfarande 100 % linmassa fodrade med
mullbärspapper.
Dimensioner:
Lampa:
Pris:
54 x 54cm
Max 25 W / 240 V glödlampa eller energispararlampa
300 €
www.artists-o.fi/kuukaudentaiteilija
www.designmuseum.fi
www.lumidesign.eu